Pari päivää ollut taas kyllä aika kauhea olotila.... Suurimpana syynä varmaankin pilleritauko, voi kun miehet tietäis millasta on kun on menkat:/ Vatsakrampit sais vielä kuriin särkylääkkeillä, mut tää päässä tuntuva jomotus ei mee ohi niilläkään. Eikä väsymys. Ja flunssakaan ei oo vieläkään kunnolla ohi, lieneekö menny jo poskiontelontulehdukseksi.

Päiviin en siis oo saanu oikeen mitään aikaan vaikka on ollu hyvät kelit ulkonakin. Tosin tänä aamuna oli aika järkytys kun yöllä oli satanu n.5cm lunta. Ja tuntuu hiukan kylmältä kun on vaan aste lämmintä. Eilen sain kuitenkin laitettua itämään kukkia sekä vähän persiljaa ja salaattia. Saa nähdä mitä niistä tulee kun otin sellaisia lajikkeita mitä en oo ennen kokeillut. Tulis vaan vähän parempi kesä kuin viime vuonna ja sais heti kesäkuun alusta taimet penkkiin. Kukkapenkkien mylläämistäkin vähän suunnittelin kunhan lumet kokonaan lähtee. Olis niissäkin hommaa jos meinaa hyvät saada, tai edes välttävät. Pitäis laittaa suodatinkankaat ja uudet mullat kaikkiin niin pääsis kesällä vähemmällä rikkaruohojan kitkemisellä. Pitää vaan ostaa kauheat määrät multaa...

Toissailtana tunnustin miehelle, että en oikeen osaa tuntea mitään. Tietenkin se heti ajatteli, etten tunne häntä kohtaan enää mitään, mutta kun enhän minä yleensäkään tunne enää mitään... Ei siitä sitten sen kummemmin puhuttu, eilen se sanoi olevansa huolissaan minusta, mutta eipä se kauheasti auta... Kun osaisin avata suuni ja puhua asioista ja vielä niin että toinen ymmärtäis niin vois vähän auttaa tilannetta. Tai sitten ei. Joskus oon miettiny, että onkohan mulla mahdollisesti kilpirauhasen vajaatoiminta vaiko serotoniinin puutos. Vai onko tämä vain opitun perimän aiheuttamaa pahaa oloa. Sama sille, mutta en minä mielestäni aina ole tällainen ollut, näin alakuloinen ja tunteeton. Vuosien mukana tää on vaan hiljalleen hiipien pahentunut. Jotain täytyisi asialle tehdä, mutta kynnys on aikamoinen... Joskus tuntuu, että kuvittelen kaiken tai pelkään, ettei pahaa oloani otettaisi tosissaan... Mutta miksipä otettaisiin, kun koitan olla sitä näyttämättä kenellekään. Ja kuitenkin loppujen lopuksi elämässäni asiat ovat päälisin puoli ihan ok, joku olisi varmaan onnellinen jos asiat olisivat näin hyvin. Joten miksi silti olo on tämä?