Käytiin sitten eilen siellä mummolassa ja samalla reissulla siinä viereisessä kaupungissa vähän "shoppailemassa". Ja ainahan sitä johonkin saa rahojaan tuhlattua... Koirille ostin puruluita ja aktivointipalloihin raksuja sekä tälle vanhemmalle uuden kupin, tällä kertaa metallisen... Itselle lähti mukaan päiväpeite ja koristetyynynpäälliset. Venäläisiä oli kaupoissa valtavat määrät ja vastaan ajavista autoistakin suurin osa oli venäjän kilvillä.

Viime yönä oli meidän postilaatikkoa yritetty räjäyttää jo toistamiseen. Onneksi kansi oli ilmeisesti jäänyt auki niin ei hajonnut tuo uusi laatikko, mutta mustahan se oli sisältä... Ihan niinkun jollain ois jotain meitä vastaan? Eipä silti, samasta paikkaa kuin viimeksikin tämän tien varresta oli myös räjäytetty kaks laatikkoa. Ihme porukkaa kun samoihin paikkoihin kohdistuu tuo homma. Joillain täytyy tosiaan olla tylsää.

Mutta nyt pitänee lähteä ulos testaamaan uutta lapiota jonka ostin koiran häkkien puhdistusta varten. Ei sillä, että se niin kivaa puuhaa olis, mutta jonkun sekin on kai tehtävä... Ennen seuraavaa lumisadetta.

Enkä muuten vieläkään oo venytelly kertaakaan...