Toivottavasti ei, mutta ei oo kyllä kaukanakaan. Maanantaina tuli ihan kiitettävästi vettä ja eilenkin oli plussan puolella, lumet on vajunut hyvää vauhtia. Tänään onneksi tuli hetken aikaa jo lunta, tovotaan että tämän vuoden Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat olis jo ohi.

Perjanantaina suunnittelin kuitenkin siivoavani ja laittavani jouluvalot sekä koristeet vaikka ilma ei järin jouluiselta tunnukaan. Huomenna on siis koulun jälkeen luvassa verhojen silitystä ja  jouluvalojen tarkastelua, saa nähdä kuinka paljon tänä vuonna pitää investoida varalamppuihin:) Ensimmäiset lahjatkin vois ehkä jo paketoida (toivottavasti posti tuo perjantaina lisää paketoitavaa) ja leipoakin voisi.

Tosin sillä ehdolla jos aikaa jää, suunnittelin nimittäin tekeväni kaikki koulutehtävät pois huolesta ennen kuin ensi viikolla alkaa uusi opintokokonaisuus. Tehtävien palautukseen olis kyllä vielä aikaa, mutta kohta tulee todennäköisesti uusia tehtäviä joten en halua kauheasti painetta sinne ihan joulun lähelle. Huomenna olis tenttikin, mutta minä en näköjään siihen lue vaikka olis aihetta.... Tosipuheessa olen kyllä jo lukenut, mutta loppuilta pitänee vielä siihen pyhittää. Onneksi sain tehtyä viikonloppuna vähän tehtäviä eteenpäin kun en sitten sinne koulutukseen mennytkään. Flunssa tuntui vielä vähän vaivaavan, joten koin paremmaksi jäädä kotiin "lepäämään."

Muutama joululahja on vieläkin vasta mietinnän tasolla, pitänee paneutua suunnitteluun uudelleen kun veronpalautukset tulee tilille. Joulukortit alkaa olla pian lähetystä vailla, muistin jopa ostaa merkitkin. Jospa saisin ne maanantaina postiin. Kampaaja-ajankin varasin pitkästä aikaa, nyt pitäis vielä suunnitella millaista väriä ja leikkausta hiuksiini tällä kertaa haluan, mutta on tässä vielä aikaa. Eilen alkoi vihdoin ja viimein paon 4.kausi näkymään suomessa. Veljenikin oli vihdoin ja viimein aloittanut ykköskauden katsomisen ja laittanut 4.kauden jakson boxille talteen. Sillä oli vaan pari kuukautta aikaa katsoa aiemmat kaudet...;) No, isäänsä tullut. Mutta nyt lukemaan siihen (prkl) tenttiin....