Tiedossa olisi kahden viikon sisään kaksi pääsykoetta ja yksi infotilaisuus kouluun... Mutta en todellakaan tiedä haluanko mihinkään nuista opiskelemaan. Ensimmäinen olisi keskiviikkona, tradenomikoulutukseen. Ensinnäkään en osaa sanoa kiinnostaako koulutus minua, saati sitten pääsisinkö pääsykoetta läpi... Ennakkomateriaalissa olis yli 40sivua tekstiä ja taulukoita enkuksi, saman verran suomeksi ja niistä pitäis jäädä koetta varten jotain mieleen. Tekstejä olen tähän mennessä vasta vilkaissut... Torstaina olis sitten restonomikoulutukseen koe. Kirjallinen osuus voisi mennä jopa läpi, jos ei sitten jää taas kiinni englannin testistä kuten kerran aiemmin. Mutta tuskin tällä motivaation määrällä saan haastattelussa vakuutettua, että haluan kovasti tulla restonomiksi... No sitten se ainut koulutus joka kiinnostaa minua, tuntuu muuten vaan mahdottomalta. Siihen olis infotilaisuus 4.6. ja ilmottautua pitäis perjantaina. En vain tiedä miten sen opiskelun pystyisin järjestämään. Rahat olis tosi tiukilla, olisin paljon poissa kotoa (parisuhde menis tiukille) ja totta puhuakseni, en tiedä mitä kummaa sellaisella koulutuksella tällä paikkakunnalla teen.... Tekis mieli jättää kaikki nuo väliin, mutta se saattais hiukan herättää kummastusta lähipiirissä....

Muuten nyt on ajatukset pysyneet jotenkuten kasassa kun on ollut niin paljon hommaa. Kukkapenkkejä on tullut uusittua oikein urakalla ja siihen on uponnutkin tuntitolkulla aikaa. Mikäs siinä kun on ollut niin hyvät kelit. Sukulaisiakin oli kylässä ja aloitettiin vielä melko iso remontti piharakennukseen. Vihdoin ja viimein, sitä onkin suunniteltu jo kauan ja näyttäis muutenkin siltä, että tänä kesänä saadaan jotain asioita edes eteenpäin. Minä saisin kyllä siis vallan mainiosti kulumaan aikani kotonakin, ainakin kesän. Töihin ei ole ollenkaan hinku, mutta saa nyt sitten nähdä miten rahallisesti tullaan pärjäämään jos mulla ei töitä ole...

Pikkuhiljaa minulle on alkanut selvitä, että nämä negatiiviset tunteeni ovat mahdollisesti sukurasite. Kuulemma isoisäni takaa löytyy useampiakin masennuksesta kärsineitä ja jopa lääkitykselläkin olevia ihmisiä... Mutta näistä asioistahan ei tietenkään puhuta ääneen. Sinänsä helpottavaa kuulla, että tunteeni ovat jokseenkin perimästä johtuvaa, mutta eipä se silti päätäni yhtään selvitä tai tulevaisuuttani valostuta...

Taidampa uppoutua katsomaan Paon neloskauden viimeiset jaksot niin saan siirrettyä ajatukseni johonkin muuhun...